Petja Raaska

Kulttuuri- ja tapahtuma-alasta leikkaaminen on lyhytnäköistä

Hallitus on kertonut kannattavansa suomalaista kulttuuria ja osoittanut tukensa leikkaamalla suomalaisesta kulttuurista. Olemme niin pieni kielialue, että vastaavanlaiseen markkinaehtoisuuteen ei ole mahdollisuutta, kuin suuressa maailmassa. Julkinen tuki on elinehto suomalaiselle kulttuurille. Kulttuuri tekee hyvää. Sen ennaltaehkäisevät ja säästöjä tuovat vaikutukset…
Lue lisää

Asuinalueiden eritymistä vastaan

Turku on eriytynyt voimakkaammin, kuin suuret suomalaiset kaupungit keskimäärin (lähde: THL). Puhutaan segregaatiosta. Tämä kehitys on voimistunut tällä vuosituhannella. Huono-osaisuuden on osoitettu olevan periytyvää, mutta Suomen nykyinen hallitus tekee kyllä kaikkensa, että huono-osaisuus tavoittaisi kokonaan uusia ihmisryhmiä. Työttömyys on kasvanut…
Lue lisää

Järjestöt tuottavat laatua ikääntyneiden arkeen

Turun Sanomat teki 7.2.2025 ansiokkaan artikkelin järjestöjen rahoituksen heikkenemisestä hallituksen ja hyvinvointialueen toimien johdosta. Erittäin tärkeä näkökulma. Esitellyt säästökeinot eivät todellisuudessa säästä mitään. Valli ry:n mukaan vahvat kansalaisjärjestöt, aktiivinen kansalaisuus ja yhteisöllinen kansalaistoiminta vahvistavat ihmisten hyvinvointia ja toimintakykyä sekä yhteiskunnan…
Lue lisää

Eriytymistä torjuvat päätökset ovat usein epäsuosittuja

Turku on eriytynyt voimakkaammin, kuin suomalaiskaupungit keskimäärin, kertoo tutkija Sampo Ruoppila. Puhutaan segregaatiosta. Tämä kehitys on voimistunut tällä vuosituhannella. Taustalla on kaupungin porvarijohdon parin vuosikymmenen takainen linjaus, että kaupungin omaa vuokra-asuntotuotantoa alettiin pitää markkinahäirikkönä ja tontteja sille ei osoitettu. Sosiaalinen…
Lue lisää

Vanhuspalveluiden keskittäminen huolettaa

Ikääntyneiden palvelut ovat puhuttaneet paljon, ja ihan aiheesta. On puhuttu mitoituksista ja henkilökunnan jaksamisesta. On puhuttu kotona asumisen tukemista ja sitä vastaan vaikuttaneista käytännön toimista. On puhuttu pitkistä jonoista ympärivuorikautiseen palveluasumiseen, vaikka yksityisillä palveluntarjoajilla olisi ollut paikkoja vapaana. Viimeksi mainittu…
Lue lisää

Puhe Turun Lähimmäispalveluyhdistyksen / Kotikunnaan juhlassa

Onnea Turun Lähimmäispalveluyhdistys 75 vuotta Juhlavuosi 2024 alkaa olla paketissa. Lue yhdistyksen puheenjohtajan, Petja Raaskan, juhlapuhe. Raaska kuvaa sitä vuosikymmeniä kestänyttä taivalta, jonka aikana yhdistys on kasvanut merkittäväksi toimijaksi vanhustyössä. Arvoisat kutsuvieraat, hyvät kuulijat, olemme kokoontuneet juhlistamaan Turun Lähimmäispalveluyhdistyksen kunniakasta,…
Lue lisää

Päällekkäistä hallintoa karsimaan – palveluita pelastamaan

Näissä vaaleissa äänestäjiä yritetään herätellä aika uskalletuilla, harhaanjohtavillakin väitteillä. Yksi väite on, että hyvinvointialueen tuovat vain uuden hallinnon tason, lisäävät byrokratiaa ja etäännyttävät palveluja. Väite on erikoinen, jos yhtään pysähtyy tarkastelemaan palvelujemme nykytilaa. Ensinnäkin Suomessa on kuntia edelleen valtava määrä…
Lue lisää

Turku palaa vieläkin – kultuuriyhdistykset kunniaan

Turun kulttuuripääkaupungin 2011 slogan oli ”Turku palaa”. Vuosi on jäänyt turkulaisten mieliin todella monipuolisesta ja kokonaisvaltaisesta ohjelmistostaan ja toimintatavoistaan. Monet käytänteet jäivät elämään ja rikastuttamaan toimintakulttuuriamme, osa hiipui pois, mikä lienee ymmärrettävää. Pysyvistä toiminnoista näyttävin lienee paikkansa tapahtuma-areenana vakiinnuttanut Logomo.…
Lue lisää

Palvelut kuntoon – toimistosihteereille kunnianpalautus!

Aluevaaleissa puhutaan palveluiden järjestämisestä. Lukuisat tahot kertovat henkilöstöpulasta, on sitten kyseessä sosiaalityöntekijät, lähihoitajat, sairaanhoitajat tai lääkärit. Yksi keskeinen asia on riittävä kouluttaminen. Siitä ei kuitenkaan päätetä aluevaaleissa, mutta riittävä koulutuspaikkojen tarjonta on luonnollisesti saatava kuntoon. Turussa se tarkoittaa esimerkiksi ammatti-instituutin…
Lue lisää

Turun taiteen tilakysymyksistä

Taiteen tilakysymykset tuntuvat olevan ikuisuusmurhe Turussa. Alan olla melko kauan seurannut erilaisia tilaratkaisuja niin esittävän taiteen kuin kuvataiteilijoidenkin osalta. Kirjaston tilakysymykset ovat paremmalla tolalla – kiitos Armas Lahoniityn johdonmukaisen työn kaupunginjohtajana. Kaupunginteatteri on nyt erinomaisissa tiloissa ja se näkyy myös…
Lue lisää