Blogi

Yhdenvertaisuus ja korona

Olen seurannut mielenkiinnolla keskustelua yhdenvertaisuudesta korona-aikana. Eri ikäryhmien kohtelua vertaillaan, eri alojen kohtelua vertaillaan. Itse olen terve nelikymppinen, joten joudun vielä odottamaan rokotusvuoroani, mutta en ole siitä pahoillani. Sairaat ja varttuneet läheiseni on rokotettu, mikä antaa minulle jo mahdollisuuden hengähtää.…

Minun Turkuni on kerroksellinen ja kehittyvä

Olen opiskellut Suomen historiaa Turun yliopistossa. Turkulainen rakennusperintö on minulle rakasta ja niin ovat monet puistot ja metsätkin, joissa liikun mielelläni. Pidän kuitenkin tämän vuosituhannen linjaa Turussa oikeana, mitä tulee rohkeaan kehittämiseen vanhaa kunnioittaen. Olin mukana Kirjastosiltaa valitsevassa työryhmässä ja…

Yhdistystoiminta tarvitsee lisää arvostusta ja tukea

Suomalainen hyvinvointi koostuu monenlaisista tekijöistä. Julkinen valta on tarvinnut sparraajakseen ja täydentäjäkseen kansalaisyhteiskuntaa, eli tässä tapauksessa tarkoitan yhdistyksiä, järjestöjä ja muita toimintaryhmiä. Nämä kaksi osapuolta ovat hyötyneet toisistaan. Julkinen valta on voinut hyödyntää valtavaa määrää vapaaehtoisten työpanosta, nämä toimijat ovat…

Kohtuuhintaista asumista monimuotoisesti

Pitkän linja trendinä on, että ihmiset muuttavat maalta kaupunkiin. Samalla kaupunkien palveluiden rahoittaminen perustuu kasvuun. Nyt suurimmat hyödyt kasvusta näyttäisi pääkaupunkiseudun ohella ottavan Tampereen seutu, vaikka Turkukin toki kasvaa. Kyselytutkimuksissa turkulaiset toivovat kohtuuhintaista asumista. Samanaikaisesti vuokra-asuntopuolella on valtava jono. Yleinen…

Laivaliikenteen ahdinko uhkaa Turun kehittämistä

Mari-Elina Koivusalo Koronaviruspandemia on aiheuttanut synkkiä näkymiä lukuisille talouden sektoreille, mutta yksi pahimmin kärsineistä aloista on Turulle tärkeä matkustajalauttaliikenne. Matkustusrajoitusten ja tartuntapelon romahdutettua matkustajamäärät, ovat sekä Viking Line että Tallink Silja suurissa vaikeuksissa ja aloittaneet jo raskaat yt-neuvottelut. On hämärän…

Nuorisolautakunnan lakkauttaminen on lyhytnäköistä

Turku on uusimassa hallintoaan monella tavalla ja uudistusten joukkoon on tulossa nuorisolautakunnan lakkauttaminen. Tehtäviä siirretään tiettävästi kulttuurilautakunnalle ja nuorisovaltuustolle. Nuorten oma nuorisovaltuusto on hieno toimielin ja sen toimintaa onkin syytä vahvistaa. Sitä ei kuitenkaan kannattaisi tehdä nuorisolautakunnan kustannuksella. Nuorisovaltuusto valitaan…

Vanhusjärjestöt jäivät jalkoihin koronakriisin hoidossa

On hienoa, miten valtiovalta on lähtenyt tukemaan eri toimialoja nopeasti täysin uudenlaisessa, vakavassa tilanteessa. Monessa mielessä keväällä selvittiin säikähdyksellä. Lopulliset vaikutukset ovat tosin vielä täysin hämärän peitossa. Yksi toimiala, mitä koronapandemia kohteli rajusti herättäen paljon tunteita, oli vanhustenhuolto. Suomi on…