Suomalainen hyvinvointi koostuu monenlaisista tekijöistä. Julkinen valta on tarvinnut sparraajakseen ja täydentäjäkseen kansalaisyhteiskuntaa, eli tässä tapauksessa tarkoitan yhdistyksiä, järjestöjä ja muita toimintaryhmiä. Nämä kaksi osapuolta ovat hyötyneet toisistaan. Julkinen valta on voinut hyödyntää valtavaa määrää vapaaehtoisten työpanosta, nämä toimijat ovat saaneet yhteiskunnalta tukea tilojen tai avustuksen muodossa ja ihmiset ovat saaneet tehdä samalla itselleen mielekästä vapaaehtoistyötä yhteiseksi hyväksi. 

Tämä kansalaisyhteiskunta on ollut monenlaisessa paineessa vuosituhannen vaihduttua. Vieläkin meillä on suuri määrä pyyteetöntä vapaaehtoistyötä tekeviä yhdistyksiä, mutta ikärakenteen muututtua vapaaehtoisten määrä on pienentynyt oleellisesti. Vapaa-ajasta kilpailevat uudenlaiset harrastukset. Toki on tullut myös uusia yhdistyksiä rinnalle, mutta väitän että vapaaehtoisten kokonaismäärä on tippunut.  

Onneksi nyt eläkkeelle jääneiden joukossa terveenä pysyneet ovat aiempaa hyväkuntoisempia ja heidän vapaaehtoistyöllään monia toimintoja on voitu jatkaa. Suunta on kuitenkin selvä. 

Rinnakkaisena kehityksenä monien yhdistysten ulkoiset toimintamahdollisuudet ovat vaikeutuneet. Vaikka juhlapuheissa on vaadittu byrokratian karsimista, totuus on aivan toinen. Verottajan tulkinnat, sähköiset tunnistautumiset, GDPR, pankkien loputtomat selvityspyynnöt, suomi.fi –tunnukset, uudet avustuksenhakujärjestelmät ja niin edelleen. Näiden kaikkien tarkoitus on taatusti jalo, mutta osaltaan vievät lisää aikaa varsinaisesta toiminnasta. Aktiivit uupuvat byrokratiaan, ainakin jos tietotekniikka on vieraampaa. 

Samalla monet kansalaisjärjestöt joutuvat osallisiksi kuntien säästötoimiin. Kun valtuustot vaativat rakenteellisia uudistuksia, monet tahot lähtevät nostamaan yhdistysten vuokria tai laskemaan avustuksia. Ne eivät ole rakenteellisia uudistuksia vaan säästöjä. Konkreettinen tuki heikkenee pala palalta. Pitkällä juoksulla tämä tuskin tuo säästöä vaan käy päinvastoin. 

Korona-aika ei varsinaisesti ole helpottanut yhdistysten tuskaa. Epävarmuus jatkuu ja toiminta vaikeutui taas uudesta syystä.  

Ainakin oman kotikaupunkini Turun olisi syytä ottaa asia vakavasti ja käydä yhdistyskentän kanssa läpi asioita, joita se voisi tehdä paremmin mahdollistaakseen laajan kansalaisyhteiskunnan toimimisen jatkossakin. Tilanne on erilainen eri hallintokunnissa ja tarpeet erilaisia, mutta yleistä arvostuksennousua tarvittaisiin. Yhdistykset monine aktiiveineen ovat järkevä panostus niin kaupungin kuin sen asukkaiden kannalta ja maksavat itsensä takaisin, ainakin jos niitä osataan hyödyntää. 

Petja Raaska

yhdistystoiminnan moniottelija, kuntavaaliehdokas (sd), Turku